23.9.2016

Mehevän muheva mansikka-banaanikakku

Leivoin tällaisen kakun viime viikonloppuna ja koska se oli niiiin hyvää, päätin jakaa ohjeen teillekin.


Tarvitset: 
Pohjaan;
- 6 kananmunaa
- sokeria (määrä alla)
- vehnäjauhoja (määrä alla)
- 2tl leivinjauhetta  
- kostutukseen maitoa

Väliin;
- rasian mansikoita
- 3-4 banaania       
- 3dl kermaa

Päälle;
- 3dl kermaa (vähemmän jos ei pursota)
- esim. karkkeja tai marjoja

POHJA

Laita kuusi kananmunaa isoon juomalasiin. Mittaa kahteen lasiin toiseen sokeria ja toiseen vehnäjauhoja sen verran, että kaikissa kolmessa lasissa on "pinta" samalla tasolla. Laita 2tl leivinjauhetta vehnäjauhojen sekaan.


Vatkaa munat ja sokeri todella hyväksi vaahdoksi sähkövatkaimella. (Tämä vaihe kannattaa suorittaa kunnolla) Tämän jälkeen siivilöi jauhot sekaan ja nostele ne vaahdon sekaan nuolijalla. Taikinaan jää helposti "ilmataskuja" joissa on jauhoja. 


Voitele vuoka ja laita siihen mannasuurimoita. 


Kaada taikina vuokaan ja laita se uuniin 175°c. Kakku on valmis kun se on pinnalta kauniin ruskea. Kokeile kypsyys varovasti tikulla.
TÄYTTÖ

Kun kakku on jäähtynyt, leikkaa se kahdesta kohtaa niin, että saat kolme kerrosta. Laita ensimmäinen kerros tarjoiluastian päälle ja kostuta se maidolla. Laita sitten survottuja banaaneja ja vatkattua kermaa. Laita seuraava kerros edellisen päälle ja kostuta. Laita tähän kerrokseen survottuja mansikoita ja vatkattua kermaa. Nosta viimeinen kerros päälle ja kostuta päältä. 
Nyt jos haluat oikein maukasta kakkua, jätä kakku tällaisena yön yli jääkaappiin. Päällinen tehdään seuraavana päivänä. (Sen voi tehdä myös samana päivänä)


PÄÄLLINEN

Vatkaa kerma ja mausta se sokerilla. Levitä kermaa haluamallasi tavalla kakun päälle. Voit myös tehdä pursotuksia pursottimella. Koristele kakku karkeilla tai kesäisin totta kai tuoreilla mansikoilla.


Nauti!


Oliko tällainen postaus kivaa vaihtelua vai pitäydytäänkö käsitöissä?

6 kommenttia:

  1. Nam! Ilman muuta voit postata muustakin kuin vain käsitöistä :)

    VastaaPoista
  2. Moikka! Sinua odottaa blogissani Blogger Recognition Award! :)

    http://illuusia.ihmemaassa.net/2016/09/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistuin jo kyseiseen haasteeseen, postaus löytyy selaamalla pari taaksepäin! Kiitos kuitenkin, että haastoit minut!

      Poista

Kiitos kommentistasi💖