20.9.2017

5. pari; Ilta-aurinko

Laatikko alkaa täyttyä, kahdet sukat enää tekemättä. Sain siis inspiraation vielä seitsemänsiin sukkiin. 


Nämä sukat ovat aivan tavalliset sukat, joissa on varren suuhun käytetty 4. parista jäänyt Kivijalan jämä ja terässä on kirjoneuleena tehdyt sydämet. Kirjoneule on tehty tarkoituksella samanlaisella värillä, jotta se ikäänkuin häviäisi pohjavärin joukkoon. En tiedä onko tuo Polaris niin kaunis kuin kerällä, mutta tämmöiset niistä tuli.


Osallistun näillä sukilla (ja muillakin sukilla seuraavaan puolen vuoden ajan) Palasia arjestamme podcastin Riikan järjestämään sukkaKALiin. Palkintoja arvotaan puolessa välissä ja lopussa ja ne ovat aivan ihania, mm. Merja Ojanperän kauneimmat villasukat -kirja, minun voittajalle toiveiden mukaan neulomat sukat, sukkalankaa ja sukkaplokit. Käykää katsomassa ravelrystä lisää tietoa ja osallistukaa!


Lanka; Novita 7-veljestä, Novita 7-veljestä Polaris ja Kaupunkilanka Kivijalka
Langan menekki; 107g
Ohje; perussukka sydänkuviolla
Koko; 41-42

Kiitos paljon, teitä lukijoita on jo 40!

17.9.2017

Lettukestit

Mikä olisikaan parempaa syysiltana kuin pitää lettukestit! Taikinan tekee nopeasti ja ei siihen paistamiseenkaan lopulta niin kauaa mene.


Tarvitset;
- 5 dl maitoa
- 2 kananmunaa
- 1 dl sokeria
- 2,5 dl vehnäjauhoja
- 1 tl suolaa
- 100g sulatettua voita

Sekoita ainekset. Paista letut pannulla voissa. Tästä taikinasta tulee noin 8 isoa ja paksua lettua. 



15.9.2017

Pöytäliina

Tämä kaunis pöytäliina on alunperin äitini aloittama. Liina on virkattu tavallisilla kiinteillä silmukoilla. Äidin käsi ei kestänyt virkata liinaa loppuun, joten virkkasin sen sitten loppuun.


Lankana on kauniin värinen Alize bamboo fine, jota on käytetty kokonainen kerä ja toisen kerän jämä, jota jäi pyyhkeestä. Ihana liina tuli, mutta oli kieltämättä aika puuduttavaa virkata kiinteitä silmukoita ohuella koukulla.


Lanka; Alize bamboo fine
Langan menekki; 162g
Ohje; kiinteitä silmukoita
Koko; 30cm x 120cm

12.9.2017

JES!

Minä en oikein tykkää hattujen neulomisesta, koska niistä ei ikinä tule oikean kokoisia. Mutta nyt jotenkin, ehkä tuurilla, löysin täydellisen lanka ja malli yhdistelmän. Ja tästä tuli oikein kokoinen todella vähällä säätämisellä ja kokeiluilla!


Ohje on siis aika perus joustinneulepipo, joka on neulottu pitkäksi, jolloin reunan saa käännettyä. Reunan kääntäminen antaa pipolle ihan uuden ilmeen. Lankana tässä on Dropsin Baby Merino, joka sopii tähän hattuun hyvin, sillä se on kehrätty useista ohuista säikeistä, jolloin se on erittäin joustava. Kätevä lanka, jos pipot tuppaavat aina olemaan liian pieniä.


Pipo menee joululahjaksi ukilleni. Jotenkin heti ohjeen nähtyäni tiesin, että teen tällaisen ukilleni. Tarkoituksena olisi vielä neuloa pari tällaista lisää, mutta niistä en taida tehdä omia postauksia.


Lanka; Drops Baby Merino
Langan menekki; 48g 
Koko; sopii monen kokoiseen päähän

Olen neulonut paljonkin, mutta jotenkin tämä kirjoittaminen nyt tahtoo jäädä muiden juttujen jalkoihin.

7.9.2017

4. pari; Brigid

Jo 4. pari valmiina box of socks:iin, jes! Jos edelliset sukat olivat pitkät, niin nämä sitten ovat sitäkin lyhyemmät.


Törmäsin tähän malliin missäs muuallakaan, kuin Facebookin Voihan Villasukka -ryhmässä.  Malli oli oikein kiva neuloa, alun palmikko teki siitä mielenkiintoisen, mutta sitten loppu sukan pystyi tehdä ajattelematta mitään. Tämä oli jotenkin niin kiva, että voisin tehdä toistekin ja suosittelen kyllä kokeilemaan.


Joku oli neulonut nämä 7-veljestä langasta ja sain siis siitä inspiraation näihin. Kaupunkilankan Kivijalka on 7-veljeksen paksuinen ja oikein mukava uusi tuttavuus minulle. Ohjeessa oli sport-vahvuinen lanka ja 12 silmukka puikolla, mutta minä lisäsin joka puikoille 2 silmukkaa, koska sukasta piti saada leveämpi. En olisi kyllä tehnyt sport-vahvuisesta langasta noin vähällä silmukkamäärällä aikuiselle sukkia, koska palmikko kiristää ja teen normaalisti 14 simukkaa puikollaan. Siinä siis ohjeen huono puoli, mutta oli helposti korjattavissa. 


Lanka; Kaupunkilanka Kivijalka
Langan menekki; 94g
Koko; 41

3.9.2017

Nopeaa herkkua

Ihana herkuttelu hetki syyskuun alkuun! Helppo tehdä illalla vaikka jälkiruuaksi.


Tarvitset;
- 4 kananmunaa
- 1,5 dl sokeria
- 1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
- 1 tl leivinjauhetta

- vadelmahilloa tai vadelmia survottuna

Sekoita munat ja sokeri keskenään kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi kuivat aineet taikinan joukkoon ja nostele ne sekaisin nuolijalla. Laita taikina pellille ja uuniin 225°C 7-8 minuutiksi. Tarkkaile taikinaa, se palaa nopeasti.
Sokeroi ylimääräinen leivinpaperi. Kun otat taikinan uunista, kumoa se leivinpaperin päälle. Kun taikina on jäähtynyt, ei saa kuitenkaan olla kuivunut, jotta taikina ei repeile, irrota siinä kiinni oleva leivinpaperi. Levitä vadelma hilloa tai survotut vadelmat päälle ja rullaa kääretorttu alla olevan leivinpaperi avulla. Ennen tarjolle asettamista leikkaa päädyt siisteiksi. Minun kääretorttuni oli molemmista päistä vielä 5 cm pidempi.


Mukavaa syyskuun alkua kaikille!

31.8.2017

Elokuu tuli ja meni

Niin se vaan elokuukin on jo ohi. Tuntuu, että vasta kirjoitin vastaavaa postausta heinäkuusta. 


Elokuu, hyvä että muistan kuun alusta mitään. Koulu alkoi puolessa välissä ja tekemistä on kyllä sillä saralla riittänyt. Tuntuu, että en ole neulonut niin paljoa, ehkä siksi, että olen lukenut aika paljon. (Kolme ensimmäistä juttua valmistui jo heinäkuun puolella). Joululahjat on taas edistynyt kahdella sukkaparilla ja joulukalenteri myös hiukan. Olen myös leiponut paljon, vaikka tänne on päässyt vain yksi tuotos. Vihdoin päästiin myös mustikkaan ja sieneen, viime vuoteen verrattuna ainakin kaksi viikkoa myöhemmin. 
On ollut kuitenkin ihana ja tekemisen täyteinen kuukausi ja tästä on hyvä jatkaa syyskuun puolelle.

Neulottua;

Virkattua;

Leivottua; 

Kasvivärjättyä;

27.8.2017

Lady Wolf

Aloitin tämän huivin neulomisen kuukausi sitten. Jotenkin tykästyin tuohon ainaoikeaan ja ajatukseen siitä, että ei tarvitse neuloa niin paljon nurjaa.


Aloitin tämän huivin Tukuwool fingeringistä sillä ajatuksella, että saan tämän työn Elinan villapaitapelin Suomilanka-KALiin. En silloin aloittaessani niin ajatellut tuota pitsiosuutta. Eli sitten kun tuli pitsin aika tajusin, että minulla ei ole muita täysin suomalaisia lankoja. En viitsinyt tilata lisää Tukuwoolia, joten ostin kerän Novitan Suomivillaa. Koska Suomivilla on paljon paksumpaa, kuin Tukuwool, piti minun erottaa langasta yksi säie pois. Näin sain sopivan paksuisen suomilangan. Ja kerrottakoon nyt, että tietysti se yksi kerä ei riittänyt, vaan piti käydä ostamassa yksi kerä lisää ;D


Malli itsessään oli mukava ja joutuisa neuloa, koska suurin osa oli ainaoikeaa. Tosin silmukat lisääntyivät todella nopeasti, jolloin yksi kerros oli aika pitkä ja pitsiosuudessa se tuntui tooodella pitkältä. 


Huivi on aika kiva hartioilla tai sitten kaulan ympärille kääräistynä. Ihanan monikäyttöinen siis. Tämä käy muuten hyvin syystakkini kanssa, pitäisiköhän jättää itselleni käyttöön.


Pingotus tekee muuten ihmeitä neuleille, varsinkin näissä huiveissa sen huomaa. Tämä oli aivan kamala kasa, ihan rutussa ja kurtussa ja pieni kuin mikä. (Harmi, kun en ottanut kuvaa) Mutta kun pingotin tämän, koko kasvoi huomattavasti, pitsineule aukesi ja huivi asettui muotoon, joka sille kuului. Ainut harmituksen aihe, että minun reunukseni oli taas kerran niin tiukka, että en saanut pingotettua yläreunaa täysin suoraksi. Tai olisi saanut, mutta silloin pitsi olisi jäänyt ryttyyn päistä. Eli päädyissä on pienet kaaret. 
Tuossa alempana näkyy hyvin pitsi ja tuo kiva päättelytapa, jota en ollut aiemmin kokeillut.


Lanka; Tukuwool fingering ja Novita Suomivilla (2 säiettä)
Langan menekki; 138g
Koko; leveys; 130cm x korkeus; 45cm

No mutta nyt voi syksy tulla, minulla on ihana lämmin villahuivi :)

22.8.2017

Pukin pussiin

Joulupukin lahjapussi sai jälleen täytettä yhden parin verran.


Tämä perussukat menevät ukilleni. Lankoina on sinertävän harmaa ja tummansininen, jotka toistuvat vähän huonosti kuvissa. Sinertävän harmaa ei näyttänyt kivalta yksinään, mutta kun on tummansinistä mausteena lopputulos on tosi kiva.
Näistä perussukista huomaa, kuinka nopeasti jo neulon, sillä 1.5 sukkaa valmistui viikonlopun aikana.


Lanka; Novita 7-veljestä
Langan menekki; 125g
Koko; 41-42

Teettekö te jotain joululahjoja itse? 
Minulla on vielä monta aloittamatta... ;D

19.8.2017

Teeleivät

Olen leipomassa erään joululahja jutun vuoksi reseptivihkoni reseptejä läpi, joten samalla laittelen näitä leipomuksia myös tänne teille.
Tämä ohje on siitä kiva, että nämä teeleivät on helppo ja nopea tehdä ihan extempore ruoan kanssa syötäväksi.


4 kpl 
Tarvistet;

- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 dl kaurahiutaleita
- 2 tl leivinjauhetta
- 1 tl sokeria
- 0.5 tl suolaa
- 2 dl maitoa
- 2 rkl öljyä

Laita uuni kuumenemaan 225°C. Kaada maito kulhoon. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Kaada kuivia aineita maidon sekaan samalla vispilällä sekoittaen. Lisää lopuksi öljy. Painele neljä leipästä leivinpaperin päälle jauhoja apuna käyttäen. Painele haarukalla reikiä leipiin ja laita uuniin n. 15 minuutiksi.


Rentouttavaa viikonloppua! 

16.8.2017

Pörröiset

Tällä kertaa esittelyssä nopeana väliprojektina väsätyt pörröiset villasukat Novitan uudesta langasta. En tiedä voinko kuvailla tarpeeksi tätä ihanaa pehmeyttä. Äidilleni valmistui nämä ihanat harmaat ja itselleni on suunnitteilla vaaleanpunaiset.


Lankaa neulottiin nelosen puikoilla, jotta neuloksesta tulisi tarpeeksi ilmava. Ainut miinus on se, että koska lanka on kokonaan muovikuitua, niin jos neuloessa oli hikiset kädet, neulominen hiukan takkuili.
Ohjeen löysin uusimmasta Novitan lehdestä.


Lanka; Novita Pilvi
Langan menekki; 90g
Koko; 38

Mukavaa loppuviikkoa!

12.8.2017

3. pari; Quiet Folly

3. pari valmiina mummon joululahjaa varten, eli jossakin puolivälissä mahdollisesti mennään. Vielä on tiedossa ainakin kaksi paria lisää.


Mummoni tykkää väljemmistä sukista, joten neuloin tämä mallin Nallesta, vaikka ohjeessa on käytetty fingering vahvuista lankaa. Muuten sukista tuli hyvät, mutta varsi on liian pitkä. Kuviossa on niin sanottuja välikerroksia, joiden aikana ei lisätä eikä kavenneta. Näitä välikerroksia oli kolme ja mietin alussa, että olisiko pitänyt vähentää kahteen, mutta en sitten jostain syystä vähentänyt. Mutta ei periaatteessa haittaa, sillä usein sukat ovat nilkassa rytyssä ja näitä voi käyttää siten.


En ole ennen tajunnut miten vaikeaa on kuvata punaista lanka. Näitä kuvatessa oli todella ongelmia. Sisällä oli päivälläkin liian pimeää ja kuvat olivat kaikki ihan heilahtaneita. Ulkona taas oli liian kirkasta ja siksi jouduin tietokoneella tummentamaan kuvia. Eli tässä postauksessa saatte nauttia näistä epätasaisesti muokatuista kuvista.


Malli itsessään oli heppo neuloa ja lopputulos on todella kaunis. Ohjeesta oli saatavilla suomen ja englannin kielinen versio ja minusta englanninkielistä oli helpompi lukea. Eli edistystä on tapahtunut senkin suhteen.


Lanka; Novita Nalle Taika
Langan menekki; 106g
Koko; n. 41

9.8.2017

Pitsi & Palmikko CAL

Lahtelainen lankakauppa Pitsi & Palmikko järjesti kesäkuussa calin, eli crochet along:in. Ideana calissa on, että virkataan yhdessä jotakin, niin että ohjetta ilmestyy lisää aina määräajoin. En ollut vielä kertaakaan osallistunut caliin, joten laitoin tämän työn koukulle.


Moni on tästä tehnyt liivin, kuten alkuperäinenkin, mutta minä tiesin jo alusta alkaen, että liiviä en tästä tee. Otin siis langaksi Molla kalalangan ja aloin virkata ilman mitään suurempaa suunnitelmaa. Joskus kolmannen osan kohdalla äiti näytti pinterestistä pienen virkatun kellon kuvaa ja vihjasi, että sellainen olisi kiva. Ehdotin vitsinä, että mitäs jos tästä tulisi se kello.


No ajatus jäi muhimaan, koska liina oli vasta alussa ja kaiken lisäksi ihan väärän värinen. No jonkin aikaa asiaa mietittiin ja tietysti menihän liinan valmistumisessakin aikaa ja päädyimme sitten värjäämään liinan pesukoneessa. Värinä oli Nitor all in one. Muuten värjäys sujui hyvin, mutta liina kutistui todella paljon. Muuten se ei haitannut, päinvastoin, mutta keskemmällä olevat tiheämmät kuviot menivät todella suppuun.


Jyskin lehdessä oli mainos kellosta, joka sopisi hyvin tämän liinan kaveriksi. Sen siis ostimme ja enää oli ongelmana kellon seinälle saanti ja kiinnitys. Kovetin liinan ensin vesi erikeeper seoksella. Pohdintojen jälkeen kellon taakse laitettiin valkoiseksi maalattu kellon kokoinen vanerilevy. Hiukan nidottiin liinaa kiinni numeroiden alta ja porattiin yhdellä ruuvilla seinään. Nikkarointi avusta kiitos kuuluu ukilleni. ❤︎


Lanka; Suomen langan Molla kalalanka
Langan menekki; 220g
Koko; halkaisia 86cm, kutistui värjäysen yhteydessä
Muuta; kello JYSK ja väri Nitor all in one

Ja näin meidän olohuoneen seinällä on kello. Pikkuveljeni sanoin, "Eikö olis vaan ollu helpompi ostaa kaupasta."

6.8.2017

Kasvivärjäys

Se oli heinäkuun viimeisiä päiviä, kun laitoin väripadan porisemaan. Ja voin sanoa, että kyllä kannatti! 


Värjäsin ensimmäistä kertaa lankaa. Kasvina minulla oli keltasipulia ja värjäsin 100g Nalle lankaa. Yllä lopputulos sotkuisella vyyhdillä ja alla lähtötilanne. Sain pienestä määrästä sipulia todella paljon väriä. Sain ihanan itseäni miellyttävän langan, kirkkaan, en valjua. Kunhan neulon tästä langasta jotain, osallistun sillä Nonnu neulojan ja Kurjenmarjan Kasvivärikaliin.


Parhaiten värjäyksen oppii värjäämällä, mutta tietenkin piti hiukan ohjeita kurkata. Nonnu Neulojan podcastissa on kaksiosainen sarja kasvivärjäyksestä, joka kannattaa katsoa. 
Keitin sipulinkuoria tunnin. Jäähdytin ja siivilöin liemen, jonka jälkeen laitoin pataan langan ja puretteen, alunan ja kuumensin niitä 80-90 asteessa tunnin. Lopuksi huuhtelin ja kuivatin langan. Mielestäni paras ohje on kuitenkin olla miettimättä liikoja ja antaa mennä!


Lanka; Novita Nalle
Langan menekki; 100g
Millä värjäsin; Keltasipuli

Kannustan kaikkia rohkeasti kokeilemaan kasvivärjäystä! 
Mielelläni kuulisin myös teidän kokemuksistanne ja lempiväreistänne.

3.8.2017

Selkeä visio

Tiedättekö, kun jostakin käsityöstä on niin selkeä visio päässä, että millainen siitä tulee ja missä tilanteessa sitä käyttää ja niin edespäin. 


Tämän hatun visio oli, että se on vaaleanpunainen ja siinä on harmaa tekoturkistupsu ja käytän sitä syystakkini kanssa. No muuten toteutus vastasi visiota, paitsi että hattu on liian pieni. (Kuvissa äitini päässä) Ja toisaalta lanka ei olisi riittänyt ja koska se oli vanhaa Nallea, en olisi viitsinyt etsiä sitä lisää.


Ja toinen ongelma oli tupsun löytäminen. Kuopion käsityö kaupoissa ei ollut tupsuja, joten sellainen olisi pitänyt tilata, mutta se nyt vain jäi kuukaudeksi tekemättä. Onneksi haahuilin prisman lehti hyllyssä, josta löysin tupsu avaimenperän. Irrotin avaimenperäosan ja sain tupsun. Jes!


Lanka; Novita Nalle
Langan menekki; 57g
Ohje; omasta päästä
Koko; pieni

Eli summauksena, aivan ihana hattu, mutta ei minulle. 

31.7.2017

Vielä on kesää jäljellä

Heinäkuu on vaihtumassa elokuuhun, mikä tarkoittaa loman lopun lähenemistä ja koulun alkua, mutta ehkä siitä selvitään.


Heinäkuu oli ihana ja kului aivan liian nopealla vauhdilla ohi. Kuun alussa (ja lopussa) oli muutamia ihanan aurinkoisia kesäpäiviä, jolloin intouduimme myös vesisotaan. Kuudes päivä kävin päiväseltään neulefestareilla, eli siis Heidi Alanderin huivisuunnittelu kurssilla ja Titityyssä. Tässä kuussa olen ostanut ihan luvattoman paljon lankaa, muun muassa joululahja projekteja silmällä pitäen. Myös joulukalenterin suunnittelu on jatkunut.
Tässä kuussa olen myös saanut valmiiksi Pitsin ja Palmikon CAL virkkaustyön, tehnyt sille muodonmuutoksen ja kerkesinpä vielä viimeisinä päivinä kasvivärjätä lankaa. Näistä töitä kuulette ensi kuun aikana.
Kaiken tämän lisäksi olen myös ahminut vielä lisää ja lisää kirjoja, kalastanut ja käynyt mansikassa.

Neulottua;
T-paita
Huivi
Projektipussi
1.pari
2.pari

Tuunattua;
Ilmoitustaulu

Virkattu/ommeltu;
Tyyny

Leivottu;
Marjapiirakka

Kiitos heinäkuu ja tervetuloa elokuu!

29.7.2017

2. pari; Kertut

Mummon joululahja, eli box of socks sai täydennystä toisella parilla, eli näillä kertuilla.


Idean neuloa kertut sain Nonnu neulojan instagramista. Oli niin ihania hänen neulomansa harmaat, että ajattelin myös kokeilla näitä.


Lankana Novitan 7-veljestä, vaikka kyllä epäilen, että miten on noin vähäinen menekki, kun varsikin on aika pitkä. Voihan tämä kyllä olla myös Nallea, sillä vyötettä ei ollut enää tallella. Väri on ihana ruskea, joka varmasti miellyttää mummoa.


Pitsistä tuli todella kaunis, vaikka se olikin aika yksinkertainen ja joutuisa neuloa. Pitsi ei kuitenkaan rajoita sukkien käyttöä kengissä olemalla liian koholla.


Lanka; Novita 7-veljestä
Langan menekki; 83g
Koko; 41-42

26.7.2017

Mamman marjapiiras

Tämä suussa sulava marjapiirakka on helppo tehdä, mutta sen paistaminen kestää hiukan pidempään kuin kiireisen marjapiirakan. Yleensä laitan tähän vielä mustikoiden lisäksi mansikkaa, mutta nyt mansikkaa ei ollut pakkasessa, joten pelkillä mustikoilla mentiin.


Tarvitset; 
- 1 dl juoksevaa tai sulatettua margariinia
- 1 dl sokeria
- 1 kananmunan
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl vaniljasokeria

- 1 prk kermaviiliä
- 1 kananmuna
- 0,5 dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria

- 2-3 dl marjoja

Sekoita ensimmäisistä kuudesta aineesta taikina. Vaahdota muna ja sokeri. Sekoita keskenään kuivat-ainekset. Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen margariinia ja kuivia-aineksia. Painele taikina voideltuun vuokaan. Kostuta sormia vedellä painellessa, niin ne eivät tartu taikinaan.
Sekoita keskenään neljä seuraavaa ainesta. Niistä tulee tuo valkoinen seos. Kaada marjat vuokaan taikinan päälle ja marjojen päälle kermaviili seos.
Laita uuniin 175°C vähintään puoleksi tunniksi, uunista riippuen. Piirakka on valmista, kun hiukan heilutettaessa kermaviili seos ei hytky.
Kun otat piirakan uunista, anna jäähtyä hyvin.


22.7.2017

Pehmuste

Tuskailin tuolillani istuessa, että tähän olisi kyllä hyvä joku tyyny alle. No otin sitten sängyltä tyynyn ja ajattelin, että pitää tehdä tuolin päälle oma tyyny. Ei mennyt montaa minuuttia, kun keksin, että toinen projektipussissa käyttämistäni langoista olisi täydellinen tähän.


Virkkasin tavallisen isoäidinneliön. Tämän jälkeen leikkasin kankaat saumavaroineen. Ompelin isoäidinneliön kiinni toiseen kankaista ja sitten ompelin kankaat tyynyksi.
Tyynyn takapuolella on ihanaa ruusukangasta, joka jäi yli, kun suurensin päiväpeittoani. 


Olisin tehnyt molemmille puolille isoäidinneliöt, mutta lanka ei olisi aivan riittänyt. Aika ihana tästä tyynystä tuli silti. 
Oli mukava taas hetken tauon jälkeen ommella. Mistähän saisin energiaa, kun pitäisi kääntää 8 sivuinen ompeluohje englannista suomeksi. 


Lanka; Alize Bella Batik Design
Langan menekki; 49g
Kangas; valkoinen puuvilla ja Jyskin päiväpeitto
Kankaiden menekki; 38cm x 38 cm
Ohje; omasta päästä
Koko; 36cm x 36cm