12.3.2018

Liguria

Käyn kansalaisopistolla Neuleklubissa ja siellä osa kurssilaisista neuloi briossia ennen joulua. Joululahjojen takia laitoin itse briossia puikoille vasta joulun jälkeen.


Lankana on siis Novitan uutta Pohjola lankaa. Kerä oli täysin pinkki ulkoa, joten oli hiukan järkytys, että sisältä paljastuikin keltaista. En ole kovin keltaisen ystävä, mutta kyllä se ihan sopii tähän hattuun.


Briossia neuloin ensimmäistä kertaa siten, että siinä tuli kavennuksia ja lisäyksiä. En tajunnut niitä aluksi pelkän kirjoitetun ohjeen perusteella, mutta videon avulla opin ja ne olivat kyllä todella helpot tehdä. 
Valitsin M-koon ja muuten se on ollut hyvä, mutta se on löpsähtänyt hiukan reunasta. Jos olisin tehnyt S-koon, olisi kuvio todennäköisesti sitten venynyt liikaa. Tein yhden mallikerran toiston vähemmän kuin ohjeessa.


Lanka; Novita 7-veljestä Pohjola
Langan menekki; 84g
Koko; M

Mutta lopputulemana briossia oli kiva neuloa ja aion kyllä tehdä jotakin muutakin jatkossa tällä tyylillä.

12 kommenttia:

  1. Komia pipo! Itse olisin keltaisen ystävänä ilahtunut vastaavasta yllätyksestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! Ensin järkytyin, mutta keltainen sopii kyllä tosi hyvin nuihin muihin väreihin :)

      Poista
  2. Kaunis pipo! :) Se on kyllä harmitus, jos kerä yllättää ei toivotulla tavalla. Vaikkakin tässä pipossa on minusta nätit värit. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kyllä ensin harmitti, mutta tosiaan sopii kuitenkin nuihin muihin väreihin hyvin.

      Poista
  3. �� Hieno!

    VastaaPoista
  4. Kaunis pipo ja värit sopii mainiosti.

    VastaaPoista
  5. Kaunis! Oliko vaikea? Mistä tuon ohjeen siis voi löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Videon avulla opettelin kavennuksen ja lisäyksen, jolloin ei enää ollut. Olin unnohtanut laittaa linkin tekstiin; https://www.ravelry.com/patterns/library/liguria

      Poista

Kiitos kommentistasi💖