14.4.2018

Virkattu kassi (+ohje)

Joku kyseli jo viime vuonna 1-vuotisarvonnan yhteydessä, että voisinko kirjoittaa ohjeen virkattuun laukkuun, joka siis oli silloin arpajaispalkintona. Mutta nyt siis viimein pitkän odotuksen jälkeen ohje on täällä!


Eli lankana minulla on 12 säikeinen kalalanka ja koukku on 2mm. Kassi on mitoitettu niin, että aloitusketju on noin kukkarokehyksen levyinen ja jonkin verran leveämpi kuin puhelimeni.

kjs = ketjusilmukka
ks = kiinteä silmukka
s = silmukka
krs = kerros

Aloita tekemällä 32 kjs.
Tee toisesta kjs:ta lukien kjs:den yläreunaan 30 ks, päätyyn 4 ks, 28 ks kjs:den alareunaan ja 3 ks samaan silmukkaan, kuin ensimmäinen ks.


Työn pitäisi näyttää tältä. Silmukkamäärällä ei ole sen suurempaa väliä, vaikka se ei ihan täsmäisi tai se muuttuisi hiukan matkalla. Isommat muutokset vaikuttavat toki sitten ulkonäköön.


Virkkaa kiinteitä silmukoita spiraalina niin kauan, kunnes kassi on haluamasi korkuinen. Aloita kavennusten tekeminen.

Jaa silmukat puoliksi, koska pitää tehdä kaksi tasona virkattua läpyskää. Minulla on 33 s molemmille puolille. Eli jossakin kohti oli aloitukseen verrattuna tullut lisäys.

Kavennus tehdään siten, että kavennat 2 s pois krs:lta, eli jätät virkkaamatta kerroksen ensimmäisen ks:n ja lopussa virkkaat 2 ks yhteen. Teen kavennukset yleensä joka kerta hiukan eri kerroksilla, kokeile mikä on itsellesi hyvä. (Ks. kuva kavennuksista alla) Tällä kertaa kaikki kavennukset osuivat nurjalle puolelle.

1-5. krs oikeaa
6. krs kavennus
7. krs oikeaa
8. krs kavennus
9. krs oikein
10. krs kavennus
11. krs oikein
12. krs kavennus
13. krs oikein
14. krs kavennus
15. krs oikein
16. krs kavennus
17. krs oikein
18. krs kavennus
19. krs oikein


Tältä pussi näytti ennen kehyksen kiinnittämistä. Tasona tehtyjen osien ei tarvitse olla täysin samanlaiset kuin kehys on.
Kiinnitä kehys kassiin kaksinkertaisella langalla. Minulla on useasti mennyt lanka katki, kun kassia olen käyttänyt, joten ajattelin seuraavalla kerralla kokeilla siimaa.


Nyt sinulla on valmis kassi, johon saat mukaan kaikkein tärkeimmät tavarat.


Lanka; Suomen lanka, Molla kalalanka 12 säikeinen
Langan menekki; 26g
Ohje; Viimein täällä, tässä postauksessa!
Koko; kork. 21cm ja lev. 12cm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi💖